maanantai 28. huhtikuuta 2014

Arkikuvahaaste 1/5

Mullekin napsahti Facessa pyöriny arkikuvahaaste. Eli 5 päivän ajalta otettava kuvia arjestaan. Päätin jakaa kuvat myös täällä.

Löysin netistä tältä sivulta http://www.fotor.com/ ohjelman jolla tehä kuvakollaaseja kätevästi.

Tämän päivän kuvasaldoa:



Kuvatekstit:

Vasen ylänurkka:
Töissä tuli pitkästä aikaa "kaahattua" Avantilla. Ajoin ekaa kertaa hiehoille rehua pöydälle enkä ees mokannu! :D

Oikea ylänurkka:
Kävin pankissa toiveikkaana...viikon päästä neuvotteluaika :O

Vasen alanurkka:
Perjantaina kylvetyistä siemenistä osa jo kasvattaa pientä kukan alkua mullan alta!

Alhaalla keskellä:
Tän päivän herkkuina ollu mm. kaverilta saatu heppa-sika-lihapurkki ja irttarit.

Oikea alanurkka:
Loppuilta menee Harry Potter leffan parissa.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Ihana metsälenkki

Jokin aika sitten päätin vihdoin ja viimein mennä ja etsiä läheisestä metsästä lenkkipolut, jotka eräs tuttavani mainitsi jo vuosia sitten (hävettää ja harmittaa etten oo aiemmin saanu aikaseks). Ja mitä löysinkään! Hyvät hiekkatiet ja polut ihanissa metsämaisemissa järvenkin pilkahtaessa esiin matkan varrella! Reitin varrelta löytyi kartta, josta näkyy merkityt polut ja etäisyydet. Otin siitä heti kuvan kännykällä ja se osottautukin erittäin käteväksi kuvaksi! Kopioin nimittäin kuvan myös läppärille, josta kuvaa on luonnollisesti mukavampi tutkia tarkemmin kuin kännykän näytöltä...Kuvaa on myös kätevä kurkata kesken lenkin, jos haluu paikantaa ittensä kartalle :)

                                          itseotettu kännykkäräpsy kartasta


Tänään päätin tehdä pitkän kävelylenkin ja tutustua reitistön pisimpään reittiin. Ilma oli mitä ihanin, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Vaatetta oli onneks suht sopivasti päällä, välillä tuli suorassa auringonpaisteessa vähä kuuma mut sit metsän varjoissa sai vetää taas vetskarit ylös asti ja laittaa sormikkaat käteen ettei tullu kylmä.
Paikkapaikoin oli melko märkää vielä mut onnistuin kuitenkin pysymään kuivin jaloin. Välillä tuli kurkattua kartasta et missä mahdan mennä, etenkin risteyskohdissa. Pari kertaa tosin eksyin sivupoluille mut ei se haitannut ;) Reitti oli merkattu tälläisillä tolpilla, joita oisin toivonut lisää. Etenkin tien/polunristeyksissä sai hieman ihmetellä että mihis suuntaan tästä sitten...


                                                    Näitä olisi saanut olla enemmänkin...


Matkan varrella oli tosiaan järvi ja pieni lampi. Polku kulki näiden välisessä maastossa ja järven rannalta löyty nuotiopaikkakin. Kävin jopa ihan rannalla kurkkaamassa pääsiskö jostain uimaan (ei tällä reissulla mut joskus toiste), mut näytti melko mutaselta rannalta joten vois olla hiukan inhaa kahlata pulahtamaan :(


                                                    Jo lähes kokonaan sula järvi pilkottaa
                                                    puitten lomasta


Maasto oli mukavan vaihtelevaa. Välillä oli tasaista leveää metsätietä (jopa autolla kuljettavaa), välillä mutkiteltiin pienellä polulla metsän siimeksessä. Reittiin mahtui myös muutama jyrkkä ja korkea nousu, joilla sai hieman sykettä nousemaan.


                                                    Polku kiipesi yhä ylemmäs ja mä myös!
                                                    ps. ois ollu tässä kohtaa vesurille käyttöä


Tuon polun kun sain kiivettyä ylös asti nii matka jatkui jännästi ikään kuin kapen harjun päällä josta oli molemmille puolille jyrkkä pudotus.

Loppumatkasta havahduin tälläisen kaverin tallustelevan lähistöllä:


                                                    Ukkometsohan se siellä

Melkee pari tuntia mulla meni tallustellessa. Kertyneistä kilometreistä en tiiä tarkalleen, ku en oo ihan varma noista karttaan merkityistä välimatkoista, et mistä mihin ne on. Mut ehkä noin 5 kilsaa ainakin, en tiiä miten sain siihen menemään noin kauan aikaa :D Mulla tosin oli hyvin lepposa vauhti ja monen monta kertaa pysähdyin ihmettelemään ja nauttimaan. Lenkin aikana ajatukset rullas koko ajan kivempiin aiheisiin ja mieli lepäs. Oli ihana olla siellä keskellä metsää luonnon keskellä ja hiljaisuudessa <3 Toki varmasti siitä ois nauttinu myös koirakaverin kanssa, ku ois voinu pitää otusta vapaana, tai sitten hyvän ystävän kera :) Koirakuume kasvaa koko ajan enemmän ja enemmän ku löyän tämmösiä loistavia lenkkimaastoja ;) Mut kyllä se vaa nii on et maalla on mukavaa ja metsässä on voimaa <3

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Treenit viikolla 14

Tää viikkohan oli siitä erikoinen et mulla oli lomaa koko viikon! Joten treeneille oli aikaa hyvin, silti se lähteminen/aikaansaaminen oli välillä vaikeeta...etenkin ku muutamana päivänä oli nii paljon muutakin tekemistä. Mut joka tapauksessa tämmösiä treenejä tuli tehtyä:

Ma 31.3.-14: Vesijumppa 30 min.
Ei ollu mitää välineitä käytössä tällä kertaa.

Ti 1.4.-14: Salitreeni I-ohjelmalla 1 h.
Kyykyt tuottaa edellee vähä päänvaivaa...

Ke 2.4.-14: Kehonhuolto 1 h.
Samalla toiminnallisen venyttelyn kaavalla mentiin kuin viime kerrallakin.

To 3.4.-14: Kävelylenkki 1 h.
Tutuistuin uuteen metsälenkkiin.

Pe 4.4.-14: Sali II-ohjelmalla 1 h.
 Liikaa porukkaa salilla :( Mut sain iha hirmusen pumpin hauiksiin ja tärinät jalkoihin!!

La 5.4.-14: Hölkkälenkki 40 min.
Samoissa maisemissa kuin torstain kävelylenkki. Nyt hölkkäsin pitempiä pätkiä kuin aiemmin. Ehkä senkin takii pohkeet meni iha jumiin...

Su 6.4.-14: Sali I-ohjelmalla
Iha jees treeni, ei mitään erityistä.

Tällä viikolla tuli siis liikuttua joka päivä, vaikka vesijumppa- ja kehonhuoltopäivät onkin melkeen ku lepopäiviä. Salilla tuli käytyä 3 kertaa ja lenkillä 2. Ens viikolla se ois sit taas toisinpäin eli lenkillä tulis käyä 3 ja salilla 2 kertaa. Ens viikolla on myös vika kehonhuolto-tunti :(

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Monenlaista sitä mahtuukin yhteen viikonloppuun...

Lauantaina tuli käytyä koululla, kun siellä oli joka vuotinen avoimien ovien tapahtuma. Pitihän sitä käyä vähä muistelemassa ja moikkaamassa tuttuja ihmisiä ja eläimiä ku ei oo sitten viime kevään valmistujaisjuhlien tullu koululla käytyä. Oikeen mukavaa olikin :) Ei ollu ees liian kylmä kun pakkasta oli vain kymmenkunta astetta. Itse asiassa mulla oli aivan liikaa vaatetta päällä, oisin tarjennu kovemmassakin pakkasessa :D

Lauantai-ilta ei sitten ollutkaan niin hyvä...Kiinnitin huomiota siihen et Armas nuolee mahaansa (itse asiassa jo muutama päivä sitten ihmettelin tätä), ja päätin tutkia mahan ja sieltähän löytyi märkivä reikä :( Ilmeisesti Armas on puolustanut reviiriään nurkissa pyöriviltä kolleilta, jotka on naapurin kiimaisen tyttökissan perässä pyörineet. Reikä ei sinänsä pahalta näyttäny, mut tiesin et antibioottikuuri siihen on joka tapauksessa haettava. Kello oli jo niin paljon, ettei mikään klinikka ollut auki, joten oli soitettava päivystykseen. Saatiin sitten päivystävältä eläinlääkäriasemalta lupa tulla käymään, joten ei muuta kuin kissa koppiin ja autoon. Komeaksi Armasta kehuivat heti (sitähän se onkin ;) ) ja tutkittuaan lekuri totes et kyseessä on puhjennut paisereikä ja et se pitää puhdistaa. Armas sai vähä rauhottavaa ja sitten se punnittiin. Poika painaa huimat 6,5 kiloa, melkoinen talvikunto siis :D Hetken päästä lääkäri tuli ilmottamaan et reikä olikin vähän pahempi kuin hän luuli, et joutuu kaivamaan sieltä sen verran mönjää pois, et joutuu laittamaan pari tikkiä reunoille. Ei kuitenkaan tikkaa umpeen kokonaan, jotta mätä pääsee pois ja paraneminen on nopeampaa. Tuloksena siis kissa jolta mahasta karvat ajeltu, pari tikkiä, verkkopuku ja kauluri, 10 päivän antibioottikuuri ja päälle kipulääkettä tarpeen mukaan. Laskua tuli melkein 200 euron edestä...Että hitusen kallista tuo päivystyksessä käyminen...

Armas on onneks ollu tosi kiltti ja reipas potilas (vielä ainakin). Antaa laittaa verkkopuvun ja kaulurin päälle ja antaa niien olla päällä. Kauluria tosin en oo pitäny nyt muuten kuin silloin ku en oo kotona, koska se on nii ikävä, eikä Armas ees yritä sitä mahaansa repiä. Uloshan se tietenkin haluis, mut joutuu nyt oleen ns. sisäkissa kunnes haava on parantunu. Se tulee varmasti käymään molempien hermoille sitte ku parantuminen on jo pidemmällä, tänään potilas on vielä vähän maissa...

Sulo raukka on aivan järkyttyny kaverinsa potilasasusta :D Se pelkää kuollakseen etenkin sitä tötteröä :D Armaksen sairastaminen on siis ikävää koko perheelle ;)


                                                    Joulukinkku tötterössään

Tänään tuli käytyä salilla (jotenkin tää viikon ainoo salikerta jää aina sunnuntaille...). Vähän muokkasin liikepareja, ku totesin rom.maven jälkeen ettei musta oo roikkumaan leuanvetotangossa, ku otti nii koville maven painojen puristaminen käsissä. Otin siis maven pariks selän treenauksen. Tämän parin jälkeen tein sit leuat ja sen parina vatsat. Oikein toimiva muutos oli, koska leuat kulki todella hyvin! Sain joka sarjassa tehtyä 3 toistoa, eli 3x4sarjaa. Ei oo paljon, mut on se silti enemmän kuin 2x4 jossa jumitin monta viikkoa ;) Muutenkin treenit suju kivasti. Ens viikosta alkaen ois tarkotus vähän enemmänkin rukata treenejä, katotaan miten sit kulkee...

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Hikoilua olkkarissa ja salilla

Otsikosta voisi päätellä et oon salitreenin lisäks tehny kotitreenin, mut näin ei suinkaan ole (vaikka pitäisi). Kävi tuuri ja löysin Torista ihan hyvällä alennuksella (verrattuna siihen et ajaisin Ikeaan ja ostaisin kaikki osat itse) juuri haluamani kaapit olkkariin. Kävin ne sitten noutamassa eilen ja ilta vierähtikin siinä kun purin vanhat hyllyt ja laitoin uuet kaapit tilalle ja tavarat paikoilleen. Kyllä siinä hikikin tuli! Hiukan joutu soutamaan ja huopaamaan järjestystä et kaikki loksahti hyviin paikkoihin. Vielä tosin joutuu ostaa yhen tuollasen kaapin, se mahtuu just noien 2 viereen tuolle yhelle seinustalle. Nyt on tyhmästi pari vanhaa hyllyä siinä paikalla. Pitää päästä niistä eroon tai keksiä joku hyvä käyttöpaikka.

Mut kävin mä myös siis salilla hikoilemassa. Hyvä treeni olikin :) Ja ihanasti piristi kävellä salille ja kotiin tuolla puuterilumisessa maisemassa pikku pakkasessa <3 Kivaa kun talvi vihdoin saapui ja vei syysilmat mennessään :)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Ihan ite tehdyt villasukat!

Sain valmiiksi elämäni ensimmäiset itsetehdyt villasukat! Oli yllättävän helppoa, paitsi kantapää vähän tuotti päänvaivaa ;) Toinen sukka tietenkin onnistui paremmin ja käsialakin on tasaisempaa. Perfektionistina mietin et pitäiskö purkaa eka sukka ja tehä se uusiks, mut en nyt ainakaan vielä viittiny sitä tehä ;) Innolla alotan jo seuraavaa paria, joka tulee lahjaksi, joten  niien on paree onnistua täydellisesti :D

                                                 Hienosti kuvatut sukat käännetyn
                                                 piikkimaton päällä huonossa valossa :D
                                                 Ovat siis moniväri-liilat Novitan 7 Veljestä
                                                 Nostalgia sarjan lankaa ;)

torstai 2. tammikuuta 2014

Tavoitteet vuodelle 2014

Vuoden vaihteessa kuuluu tietenkin miettiä tavoitteita ja lupauksia tulevalle vuodelle ;)

Päädyin asettamaan itelleni seuraavat tavoitteet seuraavin perustein (ei tärkeysjärjestyksessä):

* Herkkupäivä vain kerran viikossa (lauantaisin)
(Tämä siksi koska herkuttelen aivan liikaa, yritän päästä ruotuun ees hetkeks)

* Kerran viikossa salitreeni ja lenkki ja kotitreeni (+vesijumppa ja kehonhuolto päälle)
(Koska pitäis saada tää perse useammin liikkeelle)

* Hieronnassa käynti kerran kuussa
(Jotta kroppa vois paremmin)

* Omatoiminen kehonhuolto eli venyttelyt ja rullailut vähintään kerran viikossa
(Jotta saisin kropan jumeja auki)

* Kodin jokaisen tilan läpikäyminen siivoten turhan tavarat pois
(Koska sitä turhaa tavaraa on nurkissa liikaa)

* Kodin sisustukseen panostaminen
(Jotta koti olisi mukava koti)

* Keskeneräisten tuunailujen ja projektien viimeistely
(Näitäkin on liikaa nurkissa)

* Veden juomisen lisääminen
(Tää taitaa tosin olla ikuisuusprojekti, jostain syystä se on vaa nii vaikeeta)

* Mahdollisesti lisätöiden hommaaminen
(Jotta saisin maksettua opintolainan nopeemmin pois/jäisi rahaa enemmän säästöön)

* Kesäkuuhun mennessä "vatsapalojen" saaminen esiin
(Tää tulee oleen lähes mahdoton tehtävä, mut mä vaikka sit piirrän ne tussilla ;D)

* Kasvisten, vihannesten ja marjojen syönnin lisääminen
(Tässä ois taas petrattavaa, jääny vähä vähiin viime aikoina)

Tässä näitä nyt olis muutama. Saas nähä kuinka nämä toteutuvat ;)